”Tähti” ns ry

Tähti nuorisoseura ry

1900-luvun alussa naapurikylien Narvan ja Kuralan nuoret harrastivat kylätappeluita! Tätähän ei haluttu kovin pitkään katsella. Kylien isännät kokoontuivat Kuralan taloihin miettimään, mitä pitäisi tehdä. Nuorisoseurat olivat muotia, ja Vesilahdessakin oli jo sellainen, mutta sijaitsi kirkonkylällä, yli 10 kilometrin päässä.  Päätettiin perustaa oma nuorisoseura vuonna 1905.

”Tähti” Nuorisoseura on ollut aloittamassa, edistämässä ja tukemassa monenlaista toimintaa kylässä ja on edelleen. Vuotta aiemmin eli 1904 perustettu Narvan Soittokunta on ollut osa nuorisoseuraa toisen maailmansodan jälkeen. Soittokunta on esiintynyt yli sadan toimintavuotensa aikana kotipitäjänsä lisäksi lukuisissa tilaisuuksissa eri puolilla Suomea ja myös ulkomailla.

Vuonna 1974 mukaan tuli myös jazzia ja viihdemusiikkia soittava Narva Big Band. Yhtyeillä on oma viihtyisä harjoitustilansa Narvan Seurojentalon toisessa kerroksessa.

Narvan Markkinat ovat olleet Tähti-nuorisoseuran toiminnallisia kohokohtia aina viiden vuoden välein alkaen vuodesta 1965. Väkeä Markkinoilla on ollut yleensä 10000-20000. Markkinamyynti on luonnollisesti ollut keskeisellä sijalla 1700-luvun lopulla päättyneiden alkuperäisten markkinoiden mukaisesti. Nykyään Markkinoilla on runsaasti muutakin ohjelmaa taide-esityksistä esitelmiin, työnäytöksiin ja viihdetapahtumiin asti.

Kaiken kaikkiaan sata vuotta toimineen seuran toiminta ei mahdu pienelle nettisivulle. Joitakin nimikkeitä kuitenkin voisi vielä luetella: Vesilahden kotiseutumuseon perustaminen, monenlaiset kurssit ja opintopiirit, valokuvakerhot, historialliset kuvaelmat, liikuntaryhmät, kirkkoveneen rakennuttaminen, opintomatkat, keskustelukerhot, kyläyhdistyksenä toimiminen ennen kyläyhdistyksiä jne. jne. Yhteistyötä on harrastettu myös Lempäälä-opiston kanssa (mm. iltapäiväkerhoja, leiritoimintaa ja tanssikursseja).

Johtokunta 2018

Puheenjohtaja Lila Leppänen
Sihteeri Reija Kurjenniemi
Varapuheenjohtaja Crista Pyräntö
Tilavaraukset Taru Vilo 040-7374712
Eeva Ylinen
Marjo-Riitta Pilviö
Pentti Harmaala
Juha Kurjenniemi
Tommi Antila
Sami Holttinen
Eemeli Marttila

 

Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan nuorisoseuran toimintaan ota yhteyttä johtokunnan jäseniin tai sähköpostilla narvanmarkkinat(at)gmail.com